Lunta ja pakkasia on riittänyt tammi- helmikuun vaihteessa... Pihasta joutuu kaivautumaan auton kanssa ulos ja sinne joutuu kaivautumaan vieläpä takaisinkin samana päivänä, kun aura-auto on aurannut pihaan pääsyn umpeen... Mistä tätä lunta oikein riittää??!

Ei saisi valittaa, harvoin tällaista herkkua on tarjolla - oikea vanhan ajan talvi! Sukset ovat vieläkin saaneet odotella lumesta huolimatta, vastaavasti olen pitkästä aikaa löytänyt itseni uimahallilta ja innostunut vesijuoksemaankin. Aurinkoa on tullut haettua metsälenkeiltä "Hipun" kanssa, kun "Inna" on keskittynyt lastensa hoivaamiseen.

Näyttelyt

Kevään näyttelykalenteria on ruksattu puoleen jos toiseenkin, niin paljon houkuttelevia näyttelyitä - kunhan vain aikaa olisi. Maaliskuussa olenkin joka viikonloppu "Hipun" kanssa jossain päin maailmaa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Helmikuun Tuusniemen näyttely meiltä jää väliin, sillä "Hippu" kiihdytteli "riekkumiskohtauksen" puitteissa tapansa mukaan toimiston sohvan ja olohuoneen sohvan selkänojien väliä ja siinä sitten "harhautus-sivuloikka-sohvahyppy"-virhelaskelma aiheutti pienen törmäyksen sohvatyynyn kanssa, jonka seurauksena oikea takajalka venähti. Joten maanantaina 24.01 kävimme Tampereen Veterillä aamupolilla kuvauksissa ihan varmuuden vuoksi, koskapa tyttö kulki kolmella jalalla parin päivän verran. Ainakin mielenrauhan sain, sillä polvet ja lonkat sekä ristisiteet ovat ok. Polvet tarkastettiin vielä jälkeenkin päin "ohimennen" omalla eläinlääkärillä ja tiiviit ovat :) Röntgenkuvauksen rauhoituksesta johtuen, tytöllä jää kuitenkin pari päivää vajaaksi doping-varoaika, joten jätämme Tuusniemen väliin...mutta terveys ennenkaikkea.

"Hippu" 23.01.2011

Venäjäntoy pennut

Toitsu-lapset kasvaa ihan silmissä...Kovin huterilla askelilla ja kuitenkin vauhdilla mennään-muksahdellen, tutustutaan maailmaan ja heilutetaan häntää kaikille ja kaikelle. Yllättäviin ääniin ja ovikelloon reagoidaan komentavan terävään äänen sävyyn kysyvästi "kuka siellä?!"... Sisarusten kanssa painiessa terrierimäinen olemus pääsee oikeuksiinsa ja ärinät ja murahdukset kuuluvat jo vahvasti leikkiin mukaan selvitellessä sitä "kuka on kukin" sisarusparvessa. Halukkaasti syödään jo muutakin, kuin vain maitobaarin antimia- pitää jopa jo toppuutellakin. "Hippukin" on viimein päässyt vilkaisemaan karvakääryleitä portin takaa, ilman että "Inna" on kokenut tilannetta uhkaavaksi. Tutustumishaluihin on myös pikku-toitsut vastanneet ja kiirehtävät heti aitauksen reunalle "Hippua" vastaan.

"Hippu" katselee kotitoimiston sohvalta pentu-aitaukseen... leikkikavereita kasvamassa :)

 

Maitobaarilla 11.02.2011

Narttupentu: Miliisin ANASTASIYA

 

Urospentu: Miliisin ANATOLIY

Urospentu: Miliisin ANDREY

 

Huomisesta alkaen alamme ottaa viimein vastaan pennunkatsojia. Kauan odotettu päivä koittaa vihdoin, jota hieman hidasti "Innan" ylisuojeleva asenne lapsiaan kohtaan. Mutta toisaalta, nyt lapsissa onkin jo jotain katsottavaa kun alkavat tehdä muutakin kuin nukkua ja käydä maitobaarilla ;)

Vatsa täynnä on hyvä käydä päivä-unille sisarusten viereen, tuumii "iso-poika" (Miliisin Anatoliy)

 

 Tiibetinspanielin pentuja

Pikkuhiljaa alamme valmistautua ja rauhoittua tipsu-pentueen maailmaan tuloon... Pentuetta odottelemme "Sannille" (Emä: Niiländer Beauty Alpine Sunset Isä: Miliisin Mano-Lito). Tästä pentueesta sijoitamme mahdollisesti narttupennun näyttelyistä kiinnostuneeseen ja yhteistyökykyiseen kotiin. Lisätiedustelut pentueesta e-malilla: miliisinkennel (a) gmail.com

  "Sanni" Niiländer Beauty Alpine Sunset

1x CACIB ,2x SERT (FI), 1x SERT (EE), 1x SERT (S)

 

"Onni" Miliisin Mano-Lito

C.I.B, EE, DK, RU CH
sekä 2x SERT (FI), 1x SERT (S), 2x SERT (LT)
*sertit saavutettu alle 2 vuotiaana.


"Onnin" ja "Sannin" kuvat: Katimon kennel

 

 

 

******

Tipsunpentuja syntynyt:

20.01.2011 syntyi Skylit kennelissä Eestissä nartullemme pentuja 2 urosta ja 2 narttua. (Emä: Katimon Theodora/Isä:Arundina Do It Yourself) Isänä on punainen vanha herrasmiehemme "Maisteri", jolta pienet ovat saaneet värinsä. Pentue rekisteröidään Skylit kennel nimelle. Molemmat vanhemmat on silmä- ja polvitarkastettuja, sekä näyttelyissä palkittuja.