23.01.2012 - 16:51

Vuoden näyttelyrulianssi on nyt sitten virallisesti korkattu Turussa.

21.01.2012 LAUANTAI
Menossa mukana ”Hippu” the Heeler (Marmalade`s Indian Dream).
Heelerit arvosteltiin viimeisenä klo 13 jälkeen, joten mitään kiirettä aamun lähdössä ei siis ollut. Kehänlaidalle päästyä- tungos oli valtava ja heelereitä ennen kehässä olevat colliet veivät sen vähäisenkin käytävä tilan. Kovin ahtaaseen nurkkaan meidän kehä olikin järjestetty. Happi meinasi loppua ja kuuma oli kuin saunassa. Tilan ahtaudesta kärsien jouduin jättämään ”Hipun” alkuverryttelyt minimiin, mikä sitten kostautuikin kehässä neidin ollessa tulta-ja-tappuraa. Vauhtia oli liikaa ja pikku-heeleri tikkasi menemään kuin vanha singer konsanaan… Perässä juostessani hoin tytölle mantraa "soo-raauhaa-oodoootaa"…rauhottelut ja toppuuttelut ei paljoa auttaneet, kun ”Hipsu” mennä viipotti häntä viirinä pystyssä ympäri kehää. Vaikka omasta mielestäni liikkeet menivät kovin ahtaiksi tässä kilpajuoksussa, niin tuomari ihastui – ja sekös se pääasia on.
Jälleen vaihteeksi syystä tai toisesta ”Hippu” väisti pöydällä joka maksoikin sen paras narttu sijan tuomarin mielestä. Liekkö syynä ollut se, että asettelin sen selin tuomari pöytää kohti vaikko viime viikolla tyhjennetyt anaalit- spekulointia ja jälkipuintia ;) Mutta, muuten olin tyytyväinen tytön esiintymiseen, sillä tämähän kuuluu siihen ”sarjassamme maksulliset treenaukset” :D
Heelereillä tuomarina oli irlantilainen Michael Forte ja heelereitä oli ilmoitettu 19kpl.

Tulos:
Marmalade`s Indian Dream NUO ERI-1, SA, PN-2,vara-SERT

Kuvassa: "Roska"
Hotpot Georgia Brown
om. Marmalade`s kennel/Anna Niiranen & Pia Markkanen



Onnea Kauhiakartanon Meerille ROP-pentu sijasta sekä Bovenop Hilarius Heelerille ROP-sijasta ja SERTistä sekä muotovalio-arvosta! "Hilarius" lähteekin antamaan uroksen mallia matkassamme maaliskuussa Latvian Voittajaan Lähdekorven Iidan kera  :)


22.01.2012 SUNNUNTAI

Muutaman tunnin levon jälkeen lähdinkin jo hyvissä ajoin kohden Turkua koukaten Airilta ”Jätkän” (Miliisin Beowulf-San) matkaani… Tässäpä olikin jännitystä kerrakseen, sillä tämä pikku-mies ei ole kotoaan eläinlääkärin rokotusreissuja pidemmällä ehtinyt käymään… saatikka hihnassa kulkemaan. Mutta kaikesta huolimatta poika esiintyi hyvin ja kiitettävästi pöydälläkin saaden myös maininnan ”Well handled and presented” :D
Tuomarina tipsuilla(kin) oli irlantilainen Michael Forte. Tipsuja oli ilmoitettu huikeat 98 + 3 pentua, jotka arvosteli Jukka Kuusisto.

Miliisin Beowulf-San om. Airi Leegen

Miliisin Trans-Am om. Katriina Kanninen

Miliisin Bebita-Sany om. Tiina Aarikka

Tulokset:
Miliisin Beowulf-San JUN ERI-4
Miliisin Trans-Am VAL ERI
Miliisin Bebita-Sany JUN EH


Kiitos kaikille mukavasta päivästä! Ja ONNEA Anna-Maija & Ville-Juhani "Kingin" (Chakiran Garden King) valioitumisesta !

Kamera oli kyllä matkassa, mutta vain muutaman kuvan sain napsattua kun edelleenkin kipeä olkapääni ei antanut kannatella kameraa kovin kauaa. Joten juurikaan galleriaan saakka kuvia ei tällä kertaa saatu :(
 

**Joitakin viimehetken muutoksia tuli kevään kalenteriin, kun jouduimme Airin kanssa perumaan alustavasti suunnitellun Liettuan Voittaja-matkan... Vastaavsti ilmoitin "Hipun" ja "Ipanan" Itävaltaan MaailmanVoittaja-näyttelyyn... Tipsuja vielä mietin, kuka lähtee ja mihin luokkaan vai lähteekö tipsuja ollenkaan... Kaikki riippuu siitä, kenen kanssa lähden ja miten vai lähdenkö ollenkaan... Kaikki siis vielä avoinna ja varmasti vielä kevään kalenteriin tulee muutoksia... Mutta jos joku yhteinen näyttelymatka kiinnostaa, niin seuralainen on aina tervetullut - kannattaa kysellä ;)

 

**** TULEVIA TAPAHTUMIA, NÄYTTELYITÄ, KURSSEJA, MATKOJA *****

TULOSSA 2012:

05.02                Lohja: PUPPY CUP
18-19.02          Helsinki, Gerard O`Shean: HANDLING
24-26.02          Helsinki, Gerard O`Shean: ANATOMIA
 
17-18.03          Latvia, Riga: Voittaja 2012
17-18.03          Espoo, David Selin: TUNNE KOIRASI 2-osa (**jää välistä Latvian Voittaja näyttelyn vuoksi)
 
08.04                Lappeenranta: kansallinen
14.04                Vaasa: INT.
21.04                Kankaanpää: ryhmänäyttely (9.)
21-22.04          Espoo, David Selin: TUNNE KOIRASI 3-osa
28.04                Lahti: INT.

05.05                Harjavalta: ryhmänäyttely (1.)
06.05                Rauma: kansallinen
12.05                Tampere: INT.
13.05                Hamina: INT.
19.05                Itävalta, Saltzburg: Maailman Voittaja 2012

02-03.06          Liettua, Kaunas: 2 x kansallinen näyttely

********************

 

16.01.2012 - 16:09

Canidae, canis, canis lupus, canis lupus familiaris...siinäpä taas pohdittavaa..

Vuoden ensimmäinen kurssi olikin David Selinin kurssi Kiva-Teamin järjestämänä.
Tähän osallistuin ”Ipanan” (Marmalade`s Key Of Dream) kera ja tyttö viettikin luentojen ajan rennosti kuunnellen ja reippaasti osallistuen taukoihin. Ihana luonteinen tyttö varustettuna upealla hermorakenteella, tämän kanssa on helppo matkustaa ja majoittautua hotelliin :)

David Selin

Tieto lisää tuskaa sanotaan…
Paljon asiaa domestikaatiosta, aggressiosta, hormooneista ja laumakäyttäytymisestä. Paljon mietinnän arvoista asiaa siis… Vaikka kurssi Davidin sanojen mukaan ei suoranaisesti ollut tarkoitettu kasvattajille tai jalostusta varten, niin siitä huolimatta jäin kurssin jälkeen pohtimaan syntyjä syviä liittyen jalostukseen ja kasvattamista ja sen eettisyyttä käytännössä… Kurssin materiaali tulee vaikuttamaan varmasti ainakin osittain tulevissa jalostusvalinnoissani.

Seuraavat kurssipäivät ovatkin  17-18.03 jolloin olen Latvian näyttelyssä koirieni kera, ja tämä kurssiosuus jää suoritettavaksi myöhemmin… Mutta jälleen huhtikuussa pääsen tämän niin mielenkiintoisen aiheen piiriin.



 

09.01.2012 - 01:43

 

Niin  päästiin Uuteen Vuoteen... ja uusiin kujeisiin tai oikeammin uusiin näytelmiin ;)

07.01.2012 Lauantai

>> KUVAGALLERIA <<  (Kuvaajana toimi: Iida Lähdekorpi)

Joulukuussa Tallinnan Joulushowssa ensidebyyttinsä tehneet "Ipana" (Marmalade`s Key Of Dreams) ja "Lissu" (Kri Kris Unbelievable Sita) oli ilmoitettu Lohjalle Mustin ja Mirrin Puppy Cupiin. Näin ollen suunnistelimme aamulla aikaiseen Iidan kera Lohjalle, matkassa oli "Ipanan" lisäksi turistikoirana "Hippu" (Marmalade`s Indian Dream). Kovin talvinen keli oli ajella ja olimme varanneet hyvin aikaa matkantekoon. Onneksi olimme hyvissä ajoin paikalla, sillä "Ipana" kovin aluksi ihmetteli ääniä ja hälinää. Tipsut arvosteltiin heti ensimmäiseksi kehässään ja vastaavasti heelerit viimeiseksi, joka oli mielestäni hyvä, sillä sain rauhassa keskittyä molempiin tyttöihin ja silti jäi aikaa myös tavata tuttuja :)

Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, niin "Lissu" on täysin kopio emästään "Shinystä" (Miliisin On-The Shine) ja emänemästään "Sissistä"  (Arundina Shine Of Jewel`s) kuin myös ihailemani nartut eee: Chrystal Mountain Cindy`s Jewel ja eeee: Chrystal Mountain Aicindy :) Kiitos Kristinelle Kri Kris kenneliin, että sain "pikku-Shinya" näin tyttären muodossa takaisin itselleni. Lämmin kiitos kuuluu myös Jounille ja Pertille Arundina kenneliin, josta aikoinaan sain niinkin upean nartun itselleni kuin "Sissi"... "Sissi-Sitkeä" mennä porskuttaa vieläkin ja toivottavasti tämä pikkuinen lapsen-lapsi jatkaa emälinjansa viitoittamaa tietä...

BABY (5-7kk) 1,KP,PN-2: Kri Kris Unbelievable Sita om. Jaana Hyttinen/Miliisin kennel c/o. Nina Nieminen

 BABY (5-7kk.) 1,KP,PN-1,ROP-pentu,RYP-4 Marmalade`s Key Of Dream om. Jaana Hyttinen/Miliisin kennel

 "Ipanan" veli "Hero" (Marmalade`s Kilkenny) oli jälleen samassa näyttelyissä kanssamme ja sijoittui hienosti saaden BABY (5-7kk.) 1,KP,PU-2 . Onnea Anna-Maija, Ville-Juhani ja "Hero"!

 Kuukauden päästä näemme jälleen puppy cupissa, ikävä kyllä maaliskuun ja huhtikuun puppy cupit on peruttu :(

 

01.01.2012 - 01:18

Joulu tuli ja meni töiden parissa...

Lokakuussa tuntemattomasta syystä kipeytynyt vasen olkapää on nyt sitten otettu röntgen, ultrattu ja vieläpä tehty magneettikuvat... Eipä juuri mitään "suoranaista" kipuun liittyvää löytynyt, paitsi että löytyi hohkaluuödeemä laajalta alueelta ja solisluu hankautuu ja "kuluu" tai jotain, ihan kaikkea en sitten ortopedin selityksistä ymmärtänyt. Kuvista vastaavasti itsekin näin muutoksia tapahtuneen... Kipu ja tuska on sanoinkuvaamatonta, ja yöunet saavuttaa vain, kunhan ensin saa lääkityksellä leposäryn kuriin... Kokemus tämäkin, parantumis aikataulua eiosaa kukaan sanoa varmaksi ja yrittäjänä ei voi töistäkään olla poissa, joten kestettävä on. Toisaalta, kipuunkin turtuu :/

26.12.2011 Tapaninpäivä

Aamulla aikaiseen kävin kääntymässä töissä. Kaatuvia puita väistellen ajelin Harjavallan ja Kullaan väliä, kello 7 aikaan palasin kotiin todettuani koko satakunnan pimeäksi ja sähköttömäksi. Jo tunnin päästä vahvahduin isoon rytinään kun tontillamme alkoi puita kaatuilla. Eipä auttanut muu, kuin lähteä pelastamaan autoja ja asuntovaunua... Koko aamupäivän tuuli riepoi pihamme mäntyjä ja kaiken kaikkiaan 6 niistä kaatui. Portaat meni ja hieman autotallin kattoa, mutta onneksi suuremmilta vaurioilta säästyttiin!

Kolmatta päivää aggregaatin varassa ja ruoat terassilla laatikoissa sekä ulkoruokinnassa - ilman sähköjä. Mutta siitäkin selvittiin :)

Onnekasta Uutta Vuotta kaikille ystäville ja tutuille!

 *************

 

 

13.12.2011 - 02:09

10.12.2011 Eesti - Tallinn Joulushow (pennut, juniorit ja veteraanit)

>> KUVAGALLERIA <<

Jälleen lähdimme tutustuttamaan karvalapsia näyttelyiden ihmeellisen maailmaan tuttuun tapaan Tallinnan Joulushown..  Tällä kertaa matkaan lähti uusia tuttavuuksiakin, ja myös muutama vanha Tallinnan kävijä :) Hieman perjantaina ulvova lumimyräkkä arvelutti ja epäilimme, josko nuo laivat edes kulkevat... Perjantai-iltana jännitimme myös tuttujen puolesta, jotka olivat hypänneet Turusta laivaan suuntanaan Tukholma ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttely.

10.11.2011 Lauantai

Aamuyöstä pakkasimme Tia-Marian ja Joelin kanssa autoon "Ipanan" (Marmalade`s Key Of Dreams) ja "Lissun" (Kri Kris Unbelievable Sita), joka oli saapunut meille Förbystä sijoituskodistaan jo torstai-iltana. Kullaalta suunnistimme Harjavaltaan, josta kyytiin mahdutimme vielä Anna-Maija ja Ville-Juhanin sekä "Ipanan" veljen "Heron" (Marmalade`s Kilkenny) ja matkamme jatkui Humppilaan, josta vielä kerran sovittelimme mukaan reissulle kenneltytöksemme lupautuneen Iidan...

Satamassa meitä olikin vielä vastassa Anne "Gizmon" (Miliisin Baltazar-San) kera sekä Mira "Even" (Miliisin Anastasiya) kanssa. Kaikki koirat soviteltiin autoon, ja osa porukasta siirtyi matkustajaterminaalin kautta laivaan ja osa koirien kanssa autossa. Tia ja Joel vastaavasti joutuivat tyytymään Eckerö Linen palveluihin, sillä kaikille ei saatu järjestettyä laivalippuja menomatkaksi Silja Tallinkille :/ Menomatkalla tuuli ja aallokko piti huolen siitä, että ainakin itselläni rahat säästyivät, sillä makasin kokomatkan visusti hytin sängyssä...

Tallinnan päähän päästyämme suuntasimme suorinta tietä hotellillemme, joka tällä kertaa oli Dzingel. Kyseinen hotelli on ollut vuosituhannen vaihteessa useinkin majapaikkanani ollessani Tallinnassa... Eikä tuo paljoa ollut muuttunutkaan sitten viime näkemältä :) Hotelliin majoittautumisen ja koirien ulkoilutuksen jälkeen tilasimme taksin ja suuntasimme Kristiine keskukseen, jonne myös Tia ja Joel saapuivat laivansa saavuttua viimen Tallinnaan. Maittavan lounaan jälkeen siirryimmekin shoppailukierrokselle. Väsyneinä ja hyvin ravittuina olikin hyvä siirtyä hotellille koirien kaveriksi lepäilemään. Illalla vielä poikkesimme "pienelle" iltapalalle hotellin ravintolaan, joka ei ainakaan ollut hinnalla pilattu :)

11.12.2011 Sunnuntai

Kehät alkoivat vasta kello 11, joten saimme rauhassa syödä aamiaista ja pakkailla autoa. Näyttelyalueelle päästyämme odottelimme ensimmäiseksi tipsujen kehää, jonka arvosteli Viive Maranik (Marland kennel). "Lissu" teki ensidebyyttinsä Iidan kanssa ja voittikin baby-luokan (4-6kk) ollen ROP-baby. Vastaavasti "Gizmo" saavutti ROP-junior sijan Annen kera :)

Iida ja "Lissu" rotukehässä...

Seuraavaksi vuorossa olikin Mira ja "Eve", joka saavutti ensimmäisen sijan junior-luokassaan. Heelerit "Hero" sekä "Ipana" kisasivat keskenään baby-luokassa (4-6kk)  ja tuomarimme Lilian Pajulaid (Mersu kennel) sijoitti "Ipanan" ROP-babyksi ja "Heron" VSP-babyksi.

Sisko "Ipana" ...

... ja sen veli "Hero"...

 

Isoihin kehiin valmistuessamme, "Lissu" ja "Ipana" ja "Gizmo" alkoivat olla jo hieman väsyneitä, ja jouduimme jo hieman miettimään esittäjiä ryhmäkehiin. Viiime hetkellä vaihdoinkin Miran "Lissun" hihnan päähän, ettei Iida joutuisi tipsua ensikertaa esittävänä  mahdollisesti kiukuttelevan"Lissu" neidin kanssa suureen kehään... "Ipana" ja "Lissu" kisasivat siis yhtäaikaa babies-ryhmässä, jonka arvosteli Aire-Piret Pärn. Mira sai kuin saikin "Lissun" esiintymään mallikelpoisesti ja tälle ihanalle pikku-tipsulle heltisi lähes 30 koiran joukosta 4-sija ryhmässään!

>>> BIS-tulokset

"Lissu" RYP-BABIES 4.sija (4-6kk.)

"Gizmo" ja Mira RYP-JUNIOR kisassa

Isojen kehien jälkeen kotimatka saikin alkaa, ja ensimmäiseksi suunnistimme satamaan ravintola Poseidoon syömään. Josta sitten siirryimmekin laivaan - ja kaikki mahduimme tällä kertaa samaan Tallinkin laivaan ;)

Kiitos aivan ihanalle reissuporukalle! Tältä reissulta ei huumoria puuttunut, ja koiratkin tulivat hyvin toimeen! Tällaisia reissuja lisää, niin ei vanne kiristä nuppia ja pysyy vatsalihaksetkin kunnossa :)

 

 

***Tiedoksi : FACEBOOKissa kiertää seuraava tiedote koskien koirien ulkomaan matkailua: ***

Ekinokokkoosilääkitys tullaan vaatimaan myös vuoden vaihteen jälkeen.

Seuraavat muutokset astuvat voimaan v. 2012 alusta:
- ekinokokkoosilääkitys vaaditaan jatkossakin koirilta, mutta kissoilta lääkitystä ei enää vaadita
- lääkitys tulee antaa lähtömaassa 1-5 vrk ennen maahantuloa (ei voi antaa alle 24 h ennen rajanylitystä)
-uusi lainsäädäntö ei tunne alle 24 h matkoja, joten lievennys koskien alle 24 tunnin matkoja poistuu kokonaan
- koira voi myös käyttää 28 vrk:n sääntöä

-lemmikki tulee olla lääkitty eläinlääkärin toimesta ekinokokkoosia vastaan vähintään kaksi kertaa ennen matkaa enintään 28 vrk:n välein
-tämän jälkeen käsittely toistetaan eläinlääkärillä säännöllisesti enintään 28 vrk:n välein
-lääkityksistä merkinnät passissa
- myös Ruotsista tulevilta koirilta vaaditaan jatkossa ekinokokkoosilääkitys
- myös alle 3 kk:n ikäisiltä pennuilta vaaditaan jatkossa ekinokokkoosilääkitys
- ekinokokkoosilääkitystä ei vaadita, jos koira tulee Suomeen suoraan UK:sta, Irlannista, Maltalta tai Norjasta (lukuun ottamatta Huippuvuoria).

Muutoksista tullaan tiedottamaan Eviran internetsivuilla mahdollisimman pian.